Johannes Nieminen Perussuomalaista politiikkaa vantaalaisittain

Kuulumisia ihmisten parista

Tikkuraitti ja vesisade. Siinä sitä oli mukava keskustella ihmisten kanssa. Sateesta huolimatta keskustelua riitti, vaikka aiheet olivat hyvin samanlaisia. Vanha mies kertoi bussikokemuksista. Huh, kuljettaja sitten päätti auttaa tuttaviansa ja ajella ylimääräistä kuskaten nämä tuttavansa kotiovelle saakka. Rasismikortti heilahti kuskilta heti kun tuli huomautuksia. Taisipa käydä myös niin, että jotkut "rasistit" pistettiin bussista pihalle. Helposti tulee mieleen legenda, mutta sain vahvistuksen, että näin on todellakin käynyt. Ilkeä tapaus, mutta tähän varmasti puututtiin. Maahanmuutto (+monikulttuuri) oli muutenkin yleinen keskustelunaihe, mutta vastaan tuli myös Helsinki-Vantaa-liitos, turvattomuus ja taas kerran oopperan rahoitus ja vanhusten palvelujen alasajo. Kuinka ollakaan, näistä lähes kaikista olen puhunut jo ennemmin, ja niistä löytyy tietoa esitteestäni. Ilmeisesti ne asiat mitkä ovat minulle tärkeitä, ovat myös vantaalaisille. Sitä en yhtään ihmettele.

Myös toisenlaista palautetta on tullut. Itse en ollut paikalla, mutta teltallamme kohdattiin aggressiivistä käytöstä. Oli kuulemma saanut miettiä tosissaan mitä tehdään jos käyvät päälle. Onneksi näitä ei ollut kuin muutamia. Itse keskustelin yhden äänestäjän kanssa ensin poliitikkojen lehmänkaupoista, joista siirryttiin verotuskysymyksiin. Tämä äänestäjä halusi verotuksen painopistettä siirrettäväksi kunnalliseksi ja samalla yritysten siirtämistä pikkuhiljaa julkisen sektorin hoidettavaksi. Tämän jälkeen heppu alkoi puhumaan siitä kuinka tärkeä on saada kuntiin diktatuuri, vaikka siinä tulisi vähän ruumiita. Leukani loksahti.

Huomenna perjantaina pitäisi taas olla Tikkurilan Tikkuraitilla kello kahdesta ilta kuuteen. Toivottavasti sää suosii. Muuten niin vilkas kävelykatu muuttuu vesisateella autioksi. Ennen Tikkurillan menoa pitäisi vielä pistää mainoksia postiluukusta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Täytyy kysyä Sinulta Johannes, kun työksesi olet kirjastossa, yksi minua askaruttava asia.

Tunnen pk-seudun kirjastolaitoksen melko hyvin. Henkilökunnan, johtajat ja toiminnan ja nyt kaupungeissa on meneillään valtava monikulttuurivyörytys juuri kirjastoissa. Ovista ja ikkunoista tulee kaikkea monikulttuurituubaa kirjastoille tuutin täydeltä. Monikulttuuri sitä ja monikulttuuri tätä. Neuvosto sitä ja liitto tätä.

Oikeasti töitä tekevä henkilöstö alkaa olla jo aivan kuppi nurin.

Jokainen pari aivosolua omistava ihminen ymmärtää kyllä, ettei asiassa ole järjen häivää.

Mutta onko Sinun taustasi, mielipiteesi tai poliittinen asemointisi vaikuttanut jollain tavalla työhösi? Uraan, etenemiseen, palkkaan, etc...?

Käyttäjän kangaro kuva

"Kuinka ollakaan, näistä lähes kaikista olen puhunut jo ennemmin, ja niistä löytyy tietoa esitteestäni. Ilmeisesti ne asiat mitkä ovat minulle tärkeitä, ovat myös vantaalaisille. Sitä en yhtään ihmettele."

- Sopii muistaa että ne teltalla käyvät ihmiset ovat jo vetänyt jotain johtopäätöksiä ja ehnyt jonkinlainen valinta kenen teltalla käydä, eivätkä edustaa kaikkia vantaanlaisia. Tämä koskee ihan kaikkea ehdokkaita, tuntuu että siitä ei vaan muista mainita kun kerrotaan miten samaa mieltä kuntalaiset ovat olleet. Sitten tietysti ne ihan suuttuneetkin saattavat käydä...

"- Sopii muistaa että ne teltalla käyvät ihmiset ovat jo vetänyt jotain johtopäätöksiä ja ehnyt jonkinlainen valinta kenen teltalla käydä, eivätkä edustaa kaikkia vantaanlaisia. Tämä koskee ihan kaikkea ehdokkaita, tuntuu että siitä ei vaan muista mainita kun kerrotaan miten samaa mieltä kuntalaiset ovat olleet. Sitten tietysti ne ihan suuttuneetkin saattavat käydä… "

Toi on varmasti totta, että paljon niitä kannattajia käy ja siitä voi saada yksipuolisen kuva.

Harmi, etten voi näihin kellonaikoihin arkisin käydä jutustelemassa. Arkipäivät kun pyhitän töille ja viikonloput perheelle.

Kahjoja on monenlaisia, mutta yleensä he kaikki ovat huomionkipeitä. Vaalityötä tekevät ehdokkaat, jotka oletusarvoisesti ovat valmiita kuuntelemaan ketä tahansa ihmistä, ovat siis heille otollisia uhreja.

Tsemppiä vaan sinulle ja kaikille muillekin ehdokkaille :)

Käyttäjän nieminen kuva

Kyllä, on aivan totta, että ne jotka suoraan suuntaavat teltalle omaavat jo jonkinlaisen syyn tulla sinne. Samanlaisia mielipiteitä tulee kuitenkin vastaan kadulla, niiltä jotka eivät suuntaa teltalle. Toisaalta nämä samat henkilöt voivat käydä usealla eri teltalla puhumassa samoista asioista. Ehkä he vain etsivät vastauksia ja jotakuta joka kuuntelee.

Vierailija:

Lyhyesti kyllä. Syksystä 2005 kesään 2007 minua suorastaan vainottiin Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen toimesta. Nämä valittivat jokapuolelle (ilmeisesti tasavallan presidenttiä myöten) ja jouduin keskustelemaan näkemyksistäni kahden eri kirjastotoimenjohtajan kanssa. Johdossa tiedetään, että työntekijöillä on mielipiteenvapaus ja sitä puolustetaan. Valitettavasti nämä valittajat eivät sitä ymmärrä, vaan yrittivät hommata potkuja. Etenemiseen tämä ei ainakaan vielä vaikuta. Johtuen siitä, ettei meillä voi edetä ellei ole korkeakoulututkintoa, mutta suoritan sitä parhaillaan. Sain myös hoitaakseni mielenkiintoisen työn toisen siirryttyä työlomalle. Siinä työssä minä viihdyn, vaikka palkka onkin olematon.

Kokemuksen mukaan kansallismieliset ehdokkaan sietävät aika huonosti kritiikkiä heidän toimintaansa kohtaan. Olisiko syynä se, että heillä ei tahdo olla esittää mitään konkreettisia näkemyksiä ja parannusohdotuksia. Mielestäni heitä äänestämällä, vaikkakin vain protestimielellä, äänet menevät juuri yllä mainitusta syystä tavallaan hukkaan!

Johannes, vielä kysymys tuohon mielipidevainoon.

Onko tämä opettaja Harun Osmani se, joka oli homman takana?

Kommentti 6 taas feikki-kullervon tekosia.

Iivi Masso sai samalta feikiltä kommentin ja paljastuksen jälkeen feikki katosi.

Käyttäjän nieminen kuva

Tämä feikki-Kullervo on jyväskyläläinen nettihäirikkö. Tunnetaan paremmin nimimerkeistä Ciclista ja Pirjo. Olisitko feikki hyvä ja lopettaisit toisten nimimerkkien käytön.

Vihreä linja:
Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että jätän nämä asiat taakseni. Toisaalta valittajat ovat jossain määrin julkisuuden henkilöitä, niin tuon ne nyt esille. Harun Osmania en tunne, mutta esimerkiksi demariehdokas Taisto Mäntynen on valittanut minusta. Pääpäsmärinä oli Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen rahastonhoita Eila Järvinen, joka tuolloin työskenteli samassa kirjastossa. Minun mielestäni on röyhkeätä hyökätä toisen kimppuun kiertoteitse. Jos on erimieltä, niin tulkoon juttelemaan kanssani.

Miksi muuten työnantaja on edes kiinnostunut mielipiteistäsi? Ja miksi heille niitä yleensäkään vaivaudut selittämään?
Mielipiteet lienee jokaisen oma asia, niin kauan kuin niitä ei sotke työasioihin.

PS.
Tämä nimimerkki on kyllä ihan minun omani, ei mikään feikki, ja minulla on siihen täysi oikeus.

Tämähän on mielenkiintoista ja omalla tavallaan todella surullista ja merkki siitä mihin hulluuteen Suomi on ajautumassa.

Siis Eila Järvinen, kirjastonhoitaja, SDP, on vainonnut Sinua mielipiteiden vuoksi? Samaa on tehnyt myös eläkkeellä oleva autonkuljettaja Taisto Mäntynen, SDP ja kunnallisvaaliehdokas.

Eila toimii tämän yhdistyksen rahastonhoitajana; yhdistys näyttää pyörittävän miljoonaluokan bisnestä maahanmuuton ympärillä. Taisto on taas yhdistyksen hallituksessa.

Ymmärrän kyllä, että haluat jättää asian taaksesi. Toisaalta oikeudenmukaisuuden kannalta itse ajattelen hieman toisin, koska kyllä ihmisen pitää pystyä vastaamaan teoistaan. No, päätöshän on Sinun.

Onkohan Sinulla vantaalaisena muuten oikeus saada tuon yhdistyksen kirjanpito tarkastattavaksi?

Tuossa haisee jokin aika pahalle.

Käyttäjän nieminen kuva

Joudun poistamaan pari juttua kommentistasi. Kuten puhelinnumeron ja työpaikan. Vaikka en ole väleissä kyseisen henkilön kanssa, niin minä toisin kuin hän, jätän työpaikan erimielisyyksien ulkopuolelle.

En voi sanoa, että vainonnut, mutta ovat pyrkineet tekemään elämääni vaikeammaksi. En tiennyt Järvisen olevan SDP:n jäsen, mutta en kyllä yhtään ihmettele jos näin on. Koko Hakunilan alueen demarit ovat aika vahvasti mukana monikulttuuritoiminnassa. Tiedossani on vain se, että sekä Järvinen että Mäntynen ovat valittaneet minusta ja käsittääkseni useampaan otteeseen ja eri paikkoihin.

Se mikä minua tässä eniten ärsyttää, on se, että Vantaan kaupunki tukee tuon yhdistyksen toimintaa, vaikka sen toimintaan kuuluu kaupungin työntekijöiden oman elämän häiriköinti. En meinaan ole ainoa. Vastaavanlaista rasismi-kysymystä on käsitelty aiemminkin ja käsittääkseni korkeissa päättävissä elimissä.

Mietin täyttäkö tuo rikoksen tunnusmerkit. Tein aikaan tutkintapyynnön, mikä ei edennyt lainkaan. Mietin tuolloin teenkö rikosilmoituksen, sillä se on pakko käsitellä. Tämä tuli siksi mieleen, että minua koskevia asioita on spämmätty eteenpäin mahdollisimman monelle eri taholle, jotta edes joku reagoisi. Härskiä toimintaa.

Kyseinen yhdistys todellakin tekee maahanmuutolla bisnestä. Se myös on mukana kaikessa mitä Hakunila-Länsimäki alueella tapahtuu.

Niin tai näin, minun mielestäni asia on niin vakava, etten ainakaan minä jättäisi sitä kesken.

Se on ihan ok, että Vantaa on demarivetoinen kaupunki, koska äänestäjät ovat niin halunneet, mutta tuon aseman käyttäminen yksittäisen ihmisen ahdisteluun hänen mielipiteisensä vuoksi ei todellakaan demareillakaan ole mitään oikeutta.

Vai onko Suomi menossa kohti totalitarismia?

Täytyy varmaan perehtyä tuon yhdistyksen toimintaan ja Vantaan verovarojen käyttöön ihan tosissaan.

No nyt ainakin tiedän ketä äänestän, ihan vain näyttääkseni että tuollainen vaino ei kuulu demokratiaan. Sosialidemokratiaan ja kansandemokratiaan kylläkin.

Tsemppiä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja